Syyskuu on jo puolessa välissä. Aurinko jaksaa vielä paistaa lämpimästi taivaalta. Aurinkoisten päivien sekaan on mahtunut myös sadetta ja kovaa tuulta.
Yöt ovat olleet viileitä ja aamut sumuisia. Yöllä pilvettömän taivaan aikaan tähtitaivas ja kuutamo loistavat kirkkaina. Revontulet ovat olleet näkyvissä pitkin maata.
Muuttolinnut alkavat pikku hiljaa kerääntyä suuriksi laumoiksi puiduille pelloille odottamaan lentoaan etelän lämpöön. Tummat naakat touhuavat oljenkeltaisilla pelloilla luoden kauniin värikontrastin.
Puut ovat alkaneet vaihtaa väriään syksyn keltaiseen ja punaiseen väriloistoon. Tippuneet lehdet leijailevat syksyn tuulien mukana. Pihlajat ovat täynnä marjoja.
Sienet kasvavat metsässä, oravat keräävät käpyjä. Metsässä lenkkeillessä hirvikärpäset kiipeilevät vaatteita pitkin.
Tämä hetki on vain nyt eikä se koskaan toistu samanlaisena. Ichigo ichie: hetkessä elämisen taito japanilaisittain on Ikigai- menestyskirjan kirjoittajien Héctor Garcian ja Francesc Miralleksen elämäntapaopas. Tämän 150- sivuisen kirjan avulla lukija voi oppia, kuinka elää hetkessä.
"Ichigo ichie ei ole suoraan suomennettavissa, mutta käsitteen voi tulkita kahdella tavalla. Ichigo ichien voisi kääntää sanoilla "yksi kerta, yksi kohtaaminen" tai "tässä hetkessä, yksi mahdollisuus". Se siis tarkoittaa, että jokainen kohtaaminen, jokainen kokemus, on ainutlaatuinen lahja, joka ei koskaan toistu samanlaisena. Niinpä mahdollisuus pakenee iäksi käsistä, ellei siihen tartu heti."
Esittely
Kirja alkaa kappaleella, jossa käsitellään japanilaista termiä "ichigo ichie" ja kerrotaan lyhyesti käsitteen alkuvaiheista. Näin lukija ymmärtää kirjassa toistuvan käsitteen merkityksen. Lisäksi muita kirjassa käsiteltäviä termejä ovat muun muassa mono no aware, memento mori ja carpe diem, jotka kaikki liittyvät "ichogo ichie" termiin omalla tavallaan.
Ainutlaatuisia hetkiä ja kohtaamisia on kaikkialla ympärillämme, emme vain aina huomaa niitä. Japanissa hetken aikaa kukkivat ja kukinnan jälkeen tuulen mukana pois varisevat kirsikkapuiden kukat ovat saaneet kirjassa oman kappaleensa. Kirsikankukat muistuttavat elämän hetkellisyydestä ja sen katoavaisuudesta.
Buddhalaisuus, zen-mietiskely, meditaatio ja teeseremonia ovat yksi kirjan kantavista teemoista. Kirja opettaa keinoja, joilla voi pysähtyä hetkeen ja tehdä omanlaisiaan "ichigo ichie"- hetkiä. Esimerkiksi teeseremoniasta voi ottaa inspiraatiota ja luoda itsekseen tiettynä viikonpäivänä teehetken, jolloin tarkoituksena on keskittyä rauhallisessa tilassa teen nauttimiseen kaikilla aisteilla. Kirja antaa vinkkejä ja ideoita myös suurempien juhlien järjestämiseen, jolloin juhlat jäävät unohtumattomina vieraiden mieleen.
Kirjan hauskaksi lopetukseksi kirjoittajat ovat koonneet "ichigo ichien" kymmenen sääntöä.
Oma arvio
Otin kirjan luettavakseni, koska ajatus hetkessä elämisessä ja juuri tähän hetkeen keskittymisestä tuntuivat tärkeiltä aiheilta nykyajan hektisessä maailmassa. Ihmisten huomion vievät usein kiire, erilaiset tekniset laitteet ja sosiaalinen media. Kaduilla kävelijät ovat usein kiinnittäneet huomionsa kädessä olevaan puhelimeen ja sen ruutuun eivätkä havainnoi ympäröivää maailmaa, sen tapahtumia ja ääniä. Matka taittuu omassa pienessä kuplassa laput silmillä ja musiikit korvilla.
Pidin todella paljon Garcian ja Miralleksen kirjoittamasta Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain- nimisestä teoksesta, joten odotukset olivat korkealla tämän kirjan suhteen. Harmikseni korkealle asetetut odotukset eivät kuitenkaan täyttyneet. En varsinaisesti pettynyt kirjaan, mutta koin kirjan hetkittäin itseään toistavaksi ja puuduttavaksi lukea, jonka vuoksi lykkäsin lukuhetkiä kirjan parissa useampaan otteeseen.
Löysin kirjan sivuilta kuitenkin hyödyllisiä neuvoja, jotka voi ottaa käyttöön omassa elämässä. Neuvot toisen ihmisen kohtaamisesta ja kuuntelemisesta puhutteli, koska harvassa ovat ne ihmiset, jotka oikeasti osaavat kuunnella. Kirjan kappaleista Katoavainen kauneus kosketti minua eniten.
Loppusanat
Ichigo ichie: hetkessä elämisen taito japanilaisittain opettaa ja antaa lukijalle vinkkejä elää hetkessä ja arvostaa hetken katoavaisuutta. Kirja on hyvä muistutus pysähtyä kiireen keskellä ja havainnoida kaikilla aisteilla, mitä ympärillä tapahtuu.
Mangan ja animen ystävät, onko The Apothecary Diaries teille tuttu? Löysin The Apothecary Diaries- nimisen animen sattumalta Youtubesta. Katsoin sen japaninkielisenä versiona ja englanniksi tekstitettynä. Jäin ensimmäisen jakson jälkeen sarjaan koukkuun ja minulle iski hirmuinen halu tutkia, onko tästä kyseisestä animesta tehty myös manga. Ajattelin saavani lukemalla nopeammin selville tarinan loppuratkaisun. En voinut uskoa silmiäni todeksi, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään The Apothecary Diaries- nimisen mangan neljä ensimmäistä osaa paikallisesta kirjastosta.
Esittely
MaoMao on 17- vuotias apteekkarin tytär, jolla on erikoinen harrastus; hän rakastaa myrkkyjä yli kaiken. MaoMaon apteekkari-isä osaa valmistaa lääkkeitä, joten MaoMao on isänsä opastuksella opiskellut lääketiedettä ja kerryttänyt tietämystään sairauksista jo vuosien ajan. MaoMao on käyttänyt itseään koekaniinina omissa lääketieteellisissä kokeiluissaan ja rakkaudesta myrkkyjä kohtaan hän on testaillut niitä itseensä. Kokeilujensa ansiosta hän on kasvattanut poikkeuksellisen vastustuskyvyn erilaisten myrkkyjen vaikutuksia vastaan.
Tapansa mukaan MaoMao lähtee läheiseen metsään etsimään yrttejä lääkkeiden valmistusta varten. Isä lähettää tyttärensä matkaan ja varoittaa hyvästellessään alueella liikkuvista sieppaajista. MaoMao lupaa isälleen olevansa varovainen ja palaavansa illalla kotiin. Yrtit löytyvät metsän kätköistä, mutta työhönsä uppoutuneena MaoMao ei huomaa häntä lähestyviä ihmiskauppiaita, joten ryhmä onnistuu sieppaamaan MaoMaon. Hänet myydään keisarin palatsiin palvelijaksi.
Muutaman kuukauden palatsissa palveltuaan MaoMao alkaa tottua ympäristöönsä. Pian ilouutinen tavoittaa palatsin työntekijät; keisarin kaksi jalkavaimoa ovat molemmat saaneet lapsen. Lapsista toinen on tyttö ja toinen poika. Iloa ei kuitenkaan kestä pitkään, kun molemmat vauvat ja lasten äidit sairastuvat vakavasti. Palatsissa huhutaan kyseessä olevan kirous, joka on tappanut keisarin aiemmat lapset. Sama kohtalo odottanee myös näitä kahta pienokaista.
Nokkela MaoMao ei kirouksiin usko. Sairauksista tietävänä ihmisenä ja apteekkarin tyttärenä hän keksii syyn, joka vauvat on sairastuttanut. Ollessaan palatsin arvojärjestyksessä alhainen henkilö, hän ei voi lähestyä jalkavaimoja kertoakseen, mikä vauvoilla on. Niinpä hän keksii kirjoittaa jalkavaimojen palvelijoille ruusun varteen viestin, jossa kertoo sairauden aiheuttajan, ja jättää ruusut jalkavaimojen huoneistojen ikkunalaudalle. MaoMaon ansiosta toinen vauvoista pelastuu, mutta toinen kuolee viestin jäätyä lukematta.
Palatsin korkea-arvoinen eunukki Jinshi päättää etsiä käsiinsä henkilön, joka onnistui pelastamaan toisen keisarin jälkeläisistä. MaoMaon löydettyään Jinshi kuulee tämän olevan apteekkarin tytär. Jinshi ymmärtää MaoMaon tietämyksen lääkkeistä ja myrkyistä olevan elintärkeitä palatsille, joten hän päättää korottaa MaoMaon asemaa nykyisestä. Hänestä tulee keisarin jalkavaimon hovinainen. MaoMaon tärkein tehtävä on toimia jalkavaimon ruokien maistelijana ja löytää ruokiin mahdollisesti piilotetut myrkyt, jotka voisivat aiheuttaa jalkavaimon kuoleman.
Näistä alkuasetelmista The Apothecary Diaries lähtee liikkeelle.
Manga ja anime seuraavat MaoMaon elämää hovissa hänen yrittäessään selvittää mysteerisiä sairastumisia ja kuolemia, unohtamatta tietenkään hovissa tapahtuvia juonitteluja. MaoMaon aivotyöskentelyn sekä pään sisällä itsekseen käytävän keskustelun seuraaminen palatsin arvoituksia ja sosiaalisia tilanteita ratkaistessa on vangitsevaa katsottavaa ja luettavaa.
Mangan ja animen yhteen punova koukku on MaoMaon ja eunukki Jinshin välinen suhde, joka muistuttaa kissa ja hiiri- leikkiä. Verdigris´n ilotalossa punaisten lyhtyjen alueella kasvanut ja ilotalon tarjoamista palveluista kyllästetty MaoMao ei ymmärrä Jinshin lähentely-yrityksiä. Sädehtivä Jinshi taas ei ymmärrä, miksi hänen naisia kaatava viehätysvoimansa ei tehoa MaoMaoon.
Oma arvio
Löysin puhtaasti sattumalta The Apothecary Diaries- sarjan Youtubesta. Mieleni teki katsoa animea, mutta Studio Ghiblin elokuvien sijaan halusin nähdä jotain uutta. Niinpä menin Youtubeen ja kirjoitin hakukenttään "anime eng sub", jolloin tämä anime pompahti esille. Laitoin ensimmäisen jakson pyörimään, jäin koukkuun ja totesin, että nyt ollaan tyylikkään ensiluokkaisen ja ainutlaatuisen sarjan äärellä.
Henkilöhahmot ovat kerrassaan vangitsevia. Sädehtivä eunukki Jinshi on jokaisen naisen märkä päiväuni, joka pystyy kaatamaan naiset pelkällä katseellaan ja hän tietää sen itsekin. MaoMao on apteekkarin tytär, joka rakastaa myrkkyjä yli kaiken. Näiden kahden hahmon keskinäinen suhde on kerrassaan sympaattista ja huvittavaa seurattavaa. Jinshi tekee kaikkensa päästäkseen MaoMaon lähelle, kun taas MaoMao saa kylmiä vilun- ja inhonväristyksiä pelkästään ajatuksesta Jinshin läsnäolosta.
Naishahmot ovat päässeet tässä sarjassa pääosaan eikä ihme, koska tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen valtioon, joka muistuttaa hyvin paljon Kiinaa ja siellä sijaitsevan Kielletyn kaupungin palatsin elämää. Keisarin jalkavaimot Gyokuyou, Lihua, Lishu ja Ah Duo ovat kukin keskenään erilaisia persoonia. Verdigris´n ilotalon kolme prinsessaa ovat MaoMaon siskoja sekä jalkavaimojen vastakohtana värikästä seuraa ja tunnelman kohottajia. Eloisista Verdigris'n ilotalon prinsessoista huolimatta punaisten lyhtyjen alueen ilotaloissa elävien kurtisaanien elämä ja heidän kohtalonsa ovat erittäin todenmukaisia ja nostattavat kyyneliä katsojan sekä lukijan silmiin.
The Apothecary Diariesin juoni ja juonenkäänteet yllättävät joka kerta eikä mangan tai animen kulkua pysty millään ennustamaan etukäteen. Mystinen on myös palatsin sotilaspuolella hallitseva Lakan, jolla on erikoinen päähänpinttymä MaoMaosta.
Loppusanat
Youtubesta katsomani jaksot on sittemmin poistettu, koska ne oli ladattu sinne ilman lupaa. The Apothecary Diariesin 1. kausi on virallisesti katsottavissa Crunchyrollin nettisivuilla englanniksi tekstitettynä. Ensi vuonna sarjasta ilmestyy 2. kausi.
The Apothecary Diaries on erittäin viihdyttävä ja hieno kokonaisuus. Todella kauniisti piirretty manga ja anime, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Ainoa asia, jota harmittelin oli ettei lähikirjastossani ollut neljää kappaletta enempää kyseistä mangaa, joten lukemalla en saanut tietää sarjan loppuratkaisua. Joudun itsekin odottamaan ensi vuoteen uuden tuotantokauden alkua, jotta saan tietää, mihin tarina tulee lopulta päättymään.
Meitä lukijoita on maailmassa monenlaisia. Yksi lukee mieluummin tarinat kirjasta käsin sivuja käännellen ja toinen mieluummin kuuntelee niitä äänikirjan muodossa toisen ihmisen lukemana.
Onko äänikirjalla ja perinteisellä kirjalla sitten jotain eroa? Ajattelin tässä julkaisussa vertailla näitä kahta. Käydään läpi sekä äänikirjan että perinteisen kirjan hyvät ja huonot puolet. Julkaisun lopussa paljastan kumman lukutavan itse valitsen.
Ajattelen ja pohdin paljon asioita, joten tässä julkaisussa haluaisin tuoda esiin omien pohdiskelujeni tuloksia. Teksti on kirjoitettu hyvässä hengessä pieni pilke silmäkulmassa eikä tarkoituksena ole arvottaa toista lukutapaa paremmaksi kuin toista. Kirjojen ystävät saavat valita itselleen mieluisimman lukutavan.
Äänikirja
+ Äänikirja on helposti saatavilla ja sitä voi kuunnella missä ja milloin vain. Kuuntelu onnistuu helposti autonratissa, töitä tehdessä tai vaikka mustikkametsässä marjoja poimiessa. Kirjan voi laittaa kuulumaan taustalle työnteon oheen.
+ Oiva apu heille, joilla on jonkinlainen este kirjojen lukemiselle. Voin kuvitella, että kirja jätetään helposti avaamatta ja lukematta, jos lukeminen ei onnistu luonnostaan vaan aiheuttaa suuria ponnisteluja. Kirjasta ei yksinkertaisesti pysty nauttimaan.
- Äänikirjan lukijan ääni ei välttämättä miellytä kuuntelijaa. Syystä tai toisesta kemia lukijan ja kuuntelijan välillä ei kohtaa ja tämän vuoksi kirja voi jäädä kokonaan kuuntelematta.
- Lukutahti voi olla kuuntelijalle liian nopea tai liian hidas. Liian nopean tahdin takia kirjaan ei pääse uppoutumaan tai liian hitaan tahdin vuoksi kirja alkaa tuntua pitkästyttävälle.
- Kuuntelu vaatii erillisen sovelluksen, tilauksen tai tilin. Ajan mittaan eri palveluihin tarvittavia sovelluksia ja tilejä alkaa kertyä uskomattoman paljon eikä kaikkien tilausten perässä enää pysy. Useamman eri tilauksen käyttö on myös rahassa mitattuna arvokasta.
- Kirjailijat ja kustantamot eivät välttämättä saa yhtä hyvää korvausta äänikirjasta kuin perinteisestä kirjasta.
Kirja
+ Omaa mielikuvitustaan käyttämällä tarinoiden maailmaan pääsee paremmin sisälle. Lukijan mielikuvitus kehittyy ja puhkeaa kukkaansa, ja lukija oppii hahmottamaan asioita eri näkökulmista lukemisen myötä.
+ Lukutahdin voi määrittää itse. Kirjan voi halutessaan ahmaista nopeasti läpi alusta loppuun tai siitä voi nautiskella ja lukea hitaasti kappale kerrallaan.
+ Lukeminen ei välttämättä tarvitse rahallista panostusta. Kirjoja voi lukea ilmaiseksi lainaamalla niitä kirjastosta. Kirjastokortin voi hankkia ilman maksua ja niitä voi hankkia useammasta eri kirjastosta. Itselläni esimerkiksi on kirjastokortti asuinpaikkakuntani sekä työpaikkakuntani kirjastoihin.
+ Lukutaito ja luetun ymmärtäminen pääsevät kehittymään ja sanavarasto karttuu uusien sanojen lukemisen myötä. Harjoittelu tekee mestarin.
+ Kirjojen kansikuvat ovat taidetta, joten kirjoja laittaa mielellään esille kirjahyllyyn.
- Kirjastosta ei välttämättä löydy juuri sitä kirjaa, jonka haluaisi lukea. Tai se on jo lainassa jollain toisella, jolloin kirjaa joutuu jonottamaan.
- Jos kirjan haluaa hankkia omaksi, kustannukset saattavat nousta yllättävän suureksi. Kirjakaupoissa asiakas voi käyttää hankintoihinsa helposti useamman kympin.
Loppusanat
Tällaisia olen pohdiskellut viime aikoina. Itse tulen aina valitsemaan perinteisen kirjan äänikirjan sijaan. Pidän siitä tunteesta, kun voin pitää kirjaa kädessäni, käännellä sen sivuja ja kuunnella sivujen rapinaa. Voin myös lukea kirjaa rauhassa omaan tahtiin ja tekstin viemänä pääsen kunnolla uppoutumaan tarinoiden maailmaan. Kirjat ovat pakopaikka arjen kiireistä.
Luen kirjoja ennen nukkumaanmenoa, joten äänikirjaa kuunnellessa todennäköisesti nukahtaisin kesken kaiken ja aamulla olisin unohtanut, mitä on tapahtunut. Joutuisin siis seuraavana iltana aloittamaan kirjan kuuntelun uudelleen, jolloin todennäköisesti nukahtaisin uudelleen kesken kuuntelun ja sama oravanpyörä jatkuisi illasta toiseen. En myöskään kaipaa yhtään uutta sovellusta, tilausta tai tiliä itselleni.
Koen äänikirjat samalla tavalla kuin urheilun katselun televisiosta; miksi katsoa toisen suoritusta, kun voin tehdä itse? Eli miksi kuuntelisin äänikirjaa, kun silmäni vielä toimivat ja pystyn lukemaan itse? Tilanne voi toki muuttua tulevaisuudessa, kun ikää tulee lisää ja näkö alkaa heikentyä. Olisin valmis harkitsemaan äänikirjojen kuuntelua, jos en enää itse pystyisi lukemaan.
Kerro kommenteissa, kulutatko kirjoja mieluummin lukemalla vai äänikirjoja kuuntelemalla.
Keisarinnan hovineidon päiväkirjaon päiväkirjamainen pieni kirja, jonka on kirjoittanut Heian- kauden loppupuolella Sugawara Takasuen tytär. Heian- kausi kesti vuodesta 794 vuoteen 1185. Päiväkirjan kirjoittajan henkilökohtainen nimi ei ole tutkijoiden tiedossa, mistä johtuu kirjoittajan mystinen nimi. Tämä 152- sivuinen teos koostuu Sugawara Takasuen tyttären kirjoittamista katkelmista omasta elämästään. Kirjan on koonnut ja kääntänyt japanista suomeksi Miika Pölkki.
Esittely
Keisarinnan hovineidon päiväkirja alkaa teoksen suomentajan Miika Pölkin laajalla selityksellä teoksesta ja Sugawara Takasuen tyttären elämäkerrasta. Mukana on myös kartta, johon on merkitty kirjan kirjoittajan mainitsemat paikat.
Pölkki on käyttänyt suomennoksessaan apuna useita eri japaninkielisiä laitoksia ja koonnut päiväkirjan katkelmat ensin omiin yhtenäisiin kokonaisuuksiinsa ja sitten jakanut ne viiteen omaan laajempaan kappaleeseensa. Kappaleet ovat nimeltään Matka pääkaupunkiin, Elämä pääkaupungissa, Hovipalvelu, Pyhiinvaellukset ja Vanhuus. Näin teoksen lukeminen kokonaisuudessaan on helpompaa ja teksti luonteeltaan soljuvampaa.
"Olin pakahtua onnesta, kun uppouduin lukemaan tarinoita päivin ja öin, mutta halusin silti lukea aina vain enemmän ja enemmän, mutta kukapa pääkaupungissa olisi ehtinyt auttaa kaltaistani tulokasta hankkimaan lisää tarinoita.
(...) Nautin yksikseni lukemisesta sydämeni perimmäisiä sopukoita myöten, enkä olisi vaihtanut paikkaani edes itse korkea-arvoisen keisarinnan kanssa!"
-Sugawara Takasuen tytär
Oma arvio
Löysin Sugawara Takasuen tyttärestä itseni kaltaisen hiljaisen ja syrjään vetäytyvän lukutoukan kaltaisen sielunsiskon. Kirjaa lukiessa en voi olla ajattelematta, kuinka osa tekstistä voisi olla kirjoitettu kuin omasta kynästäni. Koen vahvaa samaistumista kirjoittajan tuntemuksiin saada olla vain omassa rauhassa ja uppoutua tarinoiden syövereihin.
Kirjoittajan kokemukset hovipalvelusta eroavat Sei Shōnagonin, tunnetun Heian- kaudella eläneen hovinaisen, kokemuksista. Siinä missä Shōnagon kuvailee tarkasti englanninkielisessä Sei Shōnagon - The Pillow Book- nimisessä teoksessa hovin upeita juhlia ja vaikuttaa pitävän elämästään hovinaisena, Sugawara Takasuen tytär halusi hovista pois eikä kokenut sopeutuvansa joukkoon. Syrjään vetäytyvälle ja omaa rauhaa rakastavalle ihmiselle elämä hovissa juorujen, jatkuvien juhlien sekä sosiaalisen kanssakäymisen keskellä on varmasti ollut kuluttavaa.
Runoja teoksessa oli mukana runsaasti ja harmittelenkin etten osaa tarpeeksi japania pystyäkseni lukemaan niitä niiden alkuperäisellä kielellä. Uskon, että runot saisivat aivan uuden merkityksen ja avautuisivat aivan eri tavalla, jos ne pystyisi lukemaan ja hahmottamaan kirjoittajan mielenmaiseman ja äidinkielen mukaan. Pölkki on tehnyt hienoa työtä suomentaessaan runot ja tarjotessaan kirjan loppuosassa niihin selitykset.
"Varisevat kukat palaavat jälleen ensi keväänä,
mutta kuinka kaipaankaan häntä
joka lähti eikä palaa enää koskaan!"
-Sugawara Takasuen tytär
Loppusanat
Keisarinnan hovineidon päiväkirja on mielenkiintoinen pieni kirja, joka antaa mahdollisuuden päästä osaksi Sugawara Takasuen tyttären elämää. Kirja on helppolukuinen, kiitos suomentajan tekemän kappaleiden järkevän jäsentelyn.
Toisen ihmisen päiväkirjan lukeminen auttaa mielestäni laajentamaan omaa ajatusmaailmaa. Koen eri aikakausilla eläneiden ihmisten päiväkirjojen lukemisen mielenkiintoiseksi, koska se parhaimmillaan avaa portin päästä osaksi maailmaa, jota ei enää ole.
Miksipä et tarttuisi teokseen seuraavalla kirjaston vierailullasi?
Kesä alkaa olla taputeltu tältä vuodelta ja alamme siirtyä kohti syksyä. Olen viime aikoina lukenut paksuja kirjoja, joten tämän kertaisella kirjastovierailulla halusin valita itselleni kevyempää lukemista ja ohuempia teoksia. Tällä kertaa kirjastolainojen pikaesittelyssä on kolme teosta, jotka valitsin kirjan paksuuden perusteella.
Ennen kirjastovierailua kävin paikallisen kirjaston nettisivuilla tekemässä tutkivaa etsiväntyötä ja tarkistamassa, mitkä ohuet kirjat ovat vapaana lainattavaksi. Toiveena oli saada käsiini muun muassa Sanaka Hiiragin Unohdettujen muistojen valokuvaamo, mutta toisin kävi. Kyseinen kirja on todella suosittu lukijoiden keskuudessa enkä ole vieläkään päässyt siihen käsiksi.
Pikaesittelyihin olen kirjoittanut pienet esittelytekstit kirjojen takakansien perusteella. Kaikista näistä kirjoista on tulossa omat kattavat esittelynsä myöhemmin tämän vuoden puolella.
Pikaesittelyssä syysloman kirjastolainat
1. Surulla on sulkapeite
Max Porterin Surulla on sulkapeite on todella ohut kirja, jonka saa luettua yhdeltä istumalta. Takakannen mukaan kyseessä on tarina kahdesta pojasta, joiden äiti on kuollut eikä isästä ole heille apua surun käsittelyyn. Sitten heille saapuu vierailija variksen muodossa.
Odotan mielenkiinnolla, millainen tarina näin ohueen kirjaan on saatu mahdutettua. Ajatus variksesta surun muodossa tuntuu kiehtovalta ja tuo väistämättä mieleen Edgar Allan Poen Korppi- nimisen runon.
2. Vierashuone
Helen Garnerin Vierashuone kertoo tarinan kahdesta ystävästä, Helenistä ja Nicolasta. Nicola on syöpäsairas, jolle Helen tarjoaa vierashuoneensa vuodetta lepopaikaksi syöpähoitojen ajaksi. Takakansi kertoo teoksen olevan palkittu ja kriitikoiden ylistämä.
Tarinan asettelu vaikutti mielenkiintoiselta, joten valitsin tämän kirjan mukaani. Saa nähdä, vuodatanko kirjan lopussa kyyneleitä.
3. 117 kirjettä
Péter Gárdosin 117 kirjettä kertoo 25- vuotiaasta Miklosesta, joka on lähetetty Ruotsiin selviydyttyään Belsenin keskitysleiriltä. Hänellä on tappava keuhkotauti ja vain kuusi kuukautta elinaikaa. Tästä huolimatta hän aikoo löytää itselleen vaimon ja laatii 117 rakkauskirjettä tavoittaakseen kaikki Ruotsissa sodan jäljiltä toipuvat unkarilaisnaiset.
Kirjan kansikuva ja kirjan nimi kiinnittivät ensimmäisenä huomioni. Takakannen kuvaus tarinan juonesta varmisti haluni lukea tämä kirja lomani aikana.
Loppusanat
Lukemisen lisäksi syysloma menee mukavasti lenkkeillessä. Syksy on ihanaa ulkoilun aikaa, kun aurinko ei porota enää täydellä teholla vaan lämpötila on juuri sopiva eikä maassa ole vielä lunta. Ikävintä syksyssä ovat ehdottomasti hirvikärpäset, joita metsässä lenkillä ollessa napsahtelee tasaiseen tahtiin lenkkeilijän vaatteisiin.
Lenkkeilyn ohella aion tutkiskella potentiaalisia kanttarellipaikkoja. Pakkaseen mahtuisi talvea varten muutama pussillinen itse kerättyjä kanttarelleja, joista voi valmistaa maukasta ruokaa piristykseksi talven pimeisiin iltoihin.
Olen vieraillut taidemuseoissa hävettävän vähän ja sen vuoksi sivistyksessäni on suuri aukko. Haaveilen jonain päivänä pääseväni taidemuseoon katsomaan aitoja ukiyo-e puupiirroksia. Siihen päivään asti joudun odottamaan ja tyytymään kirjojen antiin. Löysin sattumalta kirjastosta tämän helmen.
Japanilaista taidetta käsittelevään Kirsikkapuun alla: japanilaisia puupiirroksia- nimiseen teokseen on koottu japanilaisia ukiyo-e puupiirroksia. Tähän 125- sivuiseen kirjaan on koottu Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kokoelmiin karttuneita teoksia sekä Antellin kokoelman ukiyo-e puupiirroksia.
Esittely
Kirja alkaa Sinebrychoffin taidemuseon museonjohtajan esipuheella, jossa hän kertoo hieman Kansallisgallerian japanilaisten puupiirrosten kokoelmasta ja Antellin kokoelman hankinnan historiasta. Esipuheen jälkeen on kattavat kappaleet ukiyo-e puupiirroksista, niiden piirrostyyleistä, tunnetuista taiteilijoista ja puupiirrosten yleisistä aiheista. Esipuhe ja kirjan muut kappaleet on kirjoitettu suomen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi.
Pääosassa ovat vaikuttavat ja kauniit ukiyo- e puupiirrokset, jotka on valittu monipuolisesti eri taiteilijoilta. Lukija pääsee ihastelemaan muun muassa Utagawa Hiroshigen ja Katsushika Hokusain maisema- kuvia sekä Utagawa Kunisadan kabuki-kuvia.
Oma arvio
Rakastan ukiyo-e puupiirroksia ja olin haltioissani löytäessäni tämän kirjan paikallisesta kirjastosta. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa, kun kävelin innosta puhkuen kirja kainalossa kotiin. En miltei malttanut odottaa pääseväni ihastelemaan kirjaan koottuja ukiyo-e puupiirroksia.
Vietin mukavan iltapäivän teekupponen kädessä kuvia ihastellen. Omaksi suosikikseni kirjan taiteilijoista nousi Utagawa Kunisada kabuki- teatteri aiheisilla puupiirroksillaan. Hurahdin pari vuotta sitten kabuki- teatteriin nähtyäni Netflixissä Akadou Suzunosuke- nimisen kabuki- näytelmän ja siitä kertovan dokumentin. Sen jälkeen olen tutustunut syvemmin kabuki- teatteriin ja käynyt katsomassa kabuki-näytelmän Kioton Minamiza- teatterissa. Tästä syystä olin riemuissani saadessani katsella Utagawa Kunisadan värikkäitä ja toimintaa täynnä olevia kabuki- kuvia.
Pidän myös erittäin paljon kurtisaani- aiheisista puupiirroksista. Kuvat ovat erittäin värikkäitä ja kurtisaanien kimonoihin sekä obi- vyöhön on saatu mahdutettua paljon yksityiskohtia. Hiukset ovat näyttävät ja täynnä koristeita. Vietin hyvän tovin ihastellessani Utagawa Kuniyoshin puupiirrosta nimeltä Neljä Geishaa, sarjasta Parhaat kurtisaanit.
Loppusanat
Kuvia katsellessani en voi olla ajattelematta, että ukiyo-et pääsevät varmasti näyttämään parhaimmat puolensa ollessaan esillä taidemuseossa alkuperäisessä koossaan. Kirjan sivuilla ja pienemmässä koossa en koe niiden pääsevän aivan täyteen loistoonsa.
Kuten totesin, olisi mukavaa käydä paikan päällä taidemuseossa ihastelemassa ukiyo- e puupiirroksia, mutta harmikseni en ole saanut siihen vielä mahdollisuutta. Tästä syystä olen kuitenkin iloinen, että on olemassa kirja, jonka sisältöön koottuja puupiirroksia voi ihastella omassa kodissaan.
Kirsikkapuun alla: japanilaisia puupiirroksia on mukava pieni kirja, joka tarjoaa mahdollisuuden ihastella japanilaista taidetta omassa kodissaan. Kirja tarjoaa silmille kauneuden hetken ja mielelle pysähtymisen hetken päivään.
Kirjoja lukiessa näkyviin jäävät käytön jäljet; sivut hapertuvat, sivuille jää tahroja, ne repeytyvät ja kannet kuluvat. Meillä kaikilla lukijoilla on kuitenkin kirja, jota kohtelemme hellästi, käsittelemme silkkihansikkain ja suojelemme kulumisen jäljiltä.
Oma kirja-aarteeni on ostettu Kiotosta. Säilytän sitä muovin sisällä muista kirjoista syrjässä ja valolta suojattuna. Kohtelen sitä hellävaroen ja pyrin olemaan jättämättä sen sivuille minkäänlaisia jälkiä. Yllä olevassa kuvassa on kyseisen kirjan kansikuva.
Esittely
Hurahdin pari vuotta sitten kabuki- teatteriin katsottuani Netflixissä Akadou Suzunosuke- nimisen kabuki- näytelmän sekä sen tekemisestä kertovan dokumentin. Haaveenani on siitä asti ollut kabukin katsominen Japanissa.
Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten suuri haaveeni toteutui. Pääsin Kioton matkallani katsomaan Minamiza- teatterissa kabuki- näytelmän nimeltä Kaidan Botan Dōrō, eli vapaasti suomennettuna kummitusnäytelmä Pionilyhty.
Näytelmän väliajalla kävin ostamassa tämän kirjan itselleni muistoksi. Se sisältää Kaidan Botan Dōrōn pääosissa näyttelevien Bandō Tamasaburō V:n ja Kataoka Ainosuke VI:n haastatteluita ja kuvia. Näiden lisäksi kirjassa on korkealaatuisia kuvia Minamiza- teatterista ja Kaidan Botan Dōrō- näytelmästä. Kirja on A5- kokoinen ja 65- sivua pitkä. Se on kirjoitettu japaniksi, lukuun ottamatta aivan kirjan lopussa olevaa englanninkielistä yhteenvetoa näytelmän juonesta. Koska kirja on japanilainen, se luetaan länsimaisesta tavasta poiketen ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle.
Kaidan Botan Dōrō- näytelmän juliste
Muistoissa kabuki- näytelmä
Ostin ennen matkaa lipun näytökseen netin kautta kabukin viralliselta nettisivulta. Sain varattua paikan katsomon alimmasta kerroksesta varsin läheltä päälavaa. Kabuki- teattereiden katsomot on tyypillisesti rakennettu useampaan eri kerrokseen katsomon kolmea seinustaa kiertäen.
Länsimaisista esiintymislavoista poiketen päälavalta katsomon poikki ja yleisön keskellä teatterin takaosaan kulkee puinen hanamichi, jolla näytelmän hahmot tekevät näyttäviä sisään- ja poistuloja näytelmän aikana. Minamiza- teatteri on ulkoapäin todella upea rakennus. Sisällä ollessa kultaisen ja punaisen väreissä hehkuessaan teatteri oli aivan käsittämättömän kaunis.
Olin lumoutunut näytelmästä, sen juonesta, näyttelijöiden meikeistä, puvuista, livenä kuultavasta taustamusiikista, rummutuksen luomasta jännityksen tunteesta sekä näyttelijöiden melodisesta äänenkäytöstä. Näytelmä oli viihdyttävä ja tunnelma ajoittain jännittävä, olihan kyseessä kummitusnäytelmä. Imeydyin näytelmään ja pari tuntia meni ohi hujauksessa.
Olen erittäin kiitollinen, kun pääsin katsomaan kabuki- näytelmän ja vieläpä kabukin synnyinsijoilla Kiotossa, Kamo- joen varrella. Vaalin tätä muistoa ikuisesti sydämessäni ja toivon, että vielä joskus pääsisin katsomaan kabukia.
Kuva kirjan sivuilta; Kioton Minamiza- teatteri
Kuva kirjan sivuilta; Minamiza päälavalta katsottuna. Kuvassa katsomon kolme eri kerrosta ja hanamichi.
Näytelmän juoni
Näytelmä alkaa nuoren Otsuyu- nimisen neidon tehtyä yhdessä palvelijansa Oyonen kanssa itsemurhan, koska Otsuyu ei voi olla yhdessä rakkaansa kanssa. Otsuyu ja Oyone alkavat kuolemansa jälkeen vierailla Otsuyun rakkaan, Shinzaburōn, luona kummitusten muodossa. Oyone kantaa kädessään pioniksi koristeltua lyhtyä, joka valaisee kummitusten tietä. Puisten geta- kenkien kalke kertoo kummitusten saapuvan.
Shinzaburō päästää kummitukset sisälle taloonsa. Rakastavaiset ovat viimein yhdessä ja Shinzaburō päätyy viemään Otsuyun mukanaan makuuhuoneeseen. Ohikulkumatkalla olevan Shinzaburōn Tomozō- nimisen palvelijan huomio kiinnittyy makuuhuoneessa palaviin valoihin ja uteliaisuus vie tilanteessa voiton. Tomozō kurkistaa makuuhuoneen ovenraosta sisälle ja kauhistuu huomatessaan isäntänsä syleilevän Otsuyun kummitusta. Paetessaan järkyttyneenä paikalta Tomozō törmää vielä Oyonen kummitukseen.
Pappi antaa Shinzaburōn suojaksi talismaaneja, jotka ripustetaan talon ympärille. Talismaanien tarkoituksena on estää kummitusten yölliset vierailut ja näin ollen suojella Shinzaburōta. Huomattuaan etteivät kummitukset pääse enää lähestymään Shinzaburōn taloa, Otsuyu ja Oyone päättävät mennä Tomozōn luo pyytääkseen Tomozōn apua talismaanien poistamiseen.
Kummitusten saavuttua pelosta tärisevä Tomozō neuvottelee asiasta yhdessä vaimonsa Ominen kanssa ja he päätyvät pyytämään kummituksilta 100 kultakolikkoa palkkioksi talismaanien poistosta. Kummitukset suostuvat pyyntöön ja vastapalveluksena Tomozō poistaa talismaanit. Kun talismaanit on poistettu, kummitukset pääsevät jälleen Shinzaburōn luo. Kummitusten yöllisen vierailun jälkeen Shinzaburōn elämä tule päätökseensä.
Pari vuotta vierähtää eteenpäin. Kummituksilta saamillaan kultakolikoilla Tomozō ja Omine avaavat kaupan, joka menestyy hyvin. Tomozō päätyy kuitenkin viettämään aikaa eräässä läheisessä ravintolassa ja rakastuu siellä ollessaan toiseen naiseen. Omine saa miehensä touhut selville ja eräänä iltana Tomozōn palattua kotiin pariskunta ajautuu riitaan, jonka jälkeiset tapahtumat saavat traagisen päätöksen.
Näyttelijät
Bandō Tamasaburō V on onnagata eli miespuolinen näyttelijä, joka on erikoistunut näyttelemään naisrooleja. Bandō Tamasaburō V on Japanissa erittäin arvostettu ja suosittu kabuki- näyttelijä. Hänelle on myönnetty korkea-arvoinen Japanin elävän kansallisaarteen titteli.
Kataoka Ainosuke VI on nouseva kabuki- tähti. Hän on kabuki- teatterin lisäksi esiintynyt myös televisiossa ja elokuvissa.
Kuva kirjan sivuilta; Japanin elävä kansallisaarre Bandō Tamasaburō V
Hyödyllisiä linkkejä
Kabuki kool on NHK:n eli Japanin yleisradioyhtiön ohjelma, jossa esitellään kabuki- teatteria. Toinen ohjelman juontajista on Kataoka Ainosuke VI. Jaksot sisältävät esittelyjä erilaisista kabuki- näytelmistä ja tekevät kabukissa nähtävät asut, meikit, hahmot sekä näytelmissä käytettävän rekvisiitan ja lavastuksen katsojille tutuksi. Täältä löydät asiantuntevaa tietoa kabuki- näyttelijän selostamana. Ohjelma on dubattu englanniksi.
Kabuki in Depth- niminen Youtube- kanava on omistautunut kabuki- teatterille, joten tältä kanavalta löytyy paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa kabukiin liittyen. Käy ihmeessä kurkkaamassa ja tutustumassa tähän kanavaan, jos uteliaisuus kabukia kohtaan heräsi.
Loppusanat
Kirjojen lisäksi pidän kulttuurista ja esittävistä taiteista, kuten teatterista. Kabuki- teatteri on mielestäni Suomessa varsin tuntematon aihe, joten ehkä tämä julkaisu sai mielenkiintosi heräämään tätä 400 vuotta vanhaa taidemuotoa kohtaan.
Laitan alle vielä videon Kaidan Botan Dōrōn trailerista, jos haluat vilkaista, miltä kabukin kummitusnäytelmä näyttää.
Tiesitkö, että Japanin parlamentin ylähuoneen senaattorina on toiminut suomalainen mies? Minä en tiennyt ennen kuin löysin tämän kirjan ja sain taas oppia uutta.
Kirjaston hyllyvälejä kulkiessani ja uutta luettavaa etsiessäni katseeni osui kauniiseen kirjan kanteen. Otin kirjan käteeni ja saman tien huomioni kiinnittyi vangitsevaan otsikkoon; Sinisilmäinen samurai - Suomalaisella sisulla Japanin senaattiin. "Mitä ihmettä..?" ajattelin ja otin kirjan mukaani kotiin luettavaksi.
Esittely
Martti Turunen, nykyiseltä nimeltään Marutei Tsurunen, syntyi 30.4.1940 Höntönvaarassa Pohjois-Karjalassa. Hän muutti vanhempiensa mukana Jaakonvaaraan ja aloitti 16- vuotiaana sijaisen tehtävät Pielisjärven seurakunnan nuorisotyöntekijänä. Seurakunnassa työskennellessään hän huomasi houkuttelevan mahdollisuuden päästä Afrikkaan lähetystyöntekijäksi. Vuonna 1964 diakoniksi valmistuttuaan Tsurusella ja hänen vaimollaan oli koulutus, jonka turvin he jättivät anomuksen Suomen lähetysseuralle päästäkseen yhdessä lähetystyöhön Afrikkaan.
Eräänä päivänä lehteä selaillessaan Tsurunen kiinnitti huomionsa ilmoitukseen, jossa Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys etsi uutta perhettä lähetystyöhön Japaniin. Jumalan johdatukseen uskovana miehenä Tsurunen uskoi sen olevan suora viesti Jumalalta hänelle. Afrikan sijaan Tsurunen perheineen päätyikin lähtemään lähetystyöhön Japaniin.
Kirjassaan Tsurunen kertoo elämästään uudessa kotimaassaan Japanissa, elämäntehtävänsä etsimisestä, politiikkaan lähdöstä, vaalikampanjoinnista sekä urastaan Japanin senaattorina kahdentoista vuoden ajan.
"Tässä kirjassa haluan kertoa kaikista niistä ihmeistä ja vastoinkäymisistä, joita olen saanut kokea. Hartaasti myös toivon, että oman elämäntarinani ja kokemuksieni kautta voisin antaa vihjeitä siitä, miten voimme itse kukin löytää oman kutsumustehtävämme ja onnellisuutemme tässä maailmassa."
Oma arvio
Olipa mielenkiintoista lukea, kuinka pitkälle suomalaisella sisulla voikaan päästä. En ole aiemmin nähnyt tai kuullut uutisointia Marutei Tusurusesta, joten oletan, että hän on Suomessa suurelle yleisölle tuntematon ihminen. Tuntui silmiä avaavalle lukea suomalaisen kokemuksia japanilaisessa politiikassa.
Varsinkin kirjan loppupuolella on paljon asiaa japanilaisesta politiikasta, kampanjoinnista ja vaaleista. En ole perehtynyt Japanin vaaleihin millään lailla, mutta nyt kirjaa lukiessa pääsin siihen niin sanotusti sisälle. Tsurusen tyyli kertoa politiikasta oli lukijalle kevyttä lukea ja helppoa ymmärtää. Koen politiikan yleensäkin aika raskaaksi aiheeksi, mutta tätä kirjaa lukiessa minulle ei tullut raskasta tunnetta.
Kirja on hyvin jäsennelty, kappaleet olivat sopivan mittaisia ja niissä oli runsaasti asiaa. Lukijan mielenkiinto ja halu saada tietää lisää kestää aina kirjan avaamisesta sulkemiseen saakka. Politiikan lisäksi Tsurunen pyrkii selittämään japanilaista kulttuuria suomalaiselle lukijalle parhaansa mukaan. Hän kertoo myös perhe-elämästään hyvin avoimesti ja selittää, millaisia seurauksia avioerolla sekä uuden elämän aloittamisella Japanissa oli hänelle ja hänen lapsilleen.
Loppusanat
Vaikka politiikka ja Japani eivät välttämättä olisi mielenkiinnonkohteinasi, suosittelen lisäämään Marutei Tsurusen Sinisilmäinen samurai - Suomalaisella sisulla Japanin senaattiin-nimisen kirjan lukulistallesi.
Tsurusen hyppy tuntemattomaan toimii esimerkkinä ja antaa rohkaisua niinä hetkinä, kun haluaisi tehdä suuria muutoksia elämässä, mutta mahdolliset vastoinkäymiset pelottavat. Jos vain uskaltaa ottaa askeleen kohti tuntematonta, lopputulos voi ylittää kaikki odotukset.
Kissat ja kirjat sopivat yhteen. Tiedät varmasti sen tunteen, kun nostat kirjan esille lukuhetkeä varten, poistut hetkeksi paikalta ja takaisin palattuasi huomaat kissan käyttävän kirjaa tyynynään. Tai jätät kirjan huolimattomasti näkyville kirjahyllyyn ja huomaat sen kulmia koristavat hampaan jäljet. Tai kirjoitat blogia, jolloin kissa päättää olla avuksi ja hyppää näppäimistön päälle.
Otin kissat ja kirjat puheeksi, koska tänään vietetään kansainvälistä kissanpäivää. Teemapäivää vietetään joka vuosi 8. elokuuta ja päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kissojen hyvinvointiin ja lisätä tietoisuutta kodittomista kissoista. Kansainvälinen eläinten hyvinvointia edistävä järjestö International Fund for Animal Welfare eli lyhyemmin IFAW järjesti ensimmäisen kansainvälisen kissanpäivän vuonna 2002.
Kolme kirjaa kissojen ystäville
Teemapäivän kunniaksi olen listannut kolme kirjaa kissojen ystäville. Näiden kirjojen keskeisenä hahmona on kissa. Nappaa siis kehräävä lukukaveri kainaloon ja vietä teemapäivä yhdessä kissan kanssa kirjaa lukien.
1. Kissavieras
Takashi Hiraiden Kissavieras kertoo kolmikymppisestä tokiolaispariskunnasta, jonka pihapiiriin astelee kaunis valkoinen kissa. Harmaaseen ja tasapaksuun arkeen ilmaantunut vieras tuo mukanaan uudenlaisia värejä elämään. Kissasta tulee pariskunnalle odotettu vieras ja sen touhuja seurataan antaumuksella sekä sen kujeet kirjataan ylös muistiinpanoihin. Kunnes eräänä päivänä vieras ei tulekaan...
2. Kissa joka suojeli kirjoja
Sōsuke Natsukawan Kissa joka suojeli kirjoja kertoo Rintarō Natsuki- nimisestä pojasta, jonka isoisä yllättäen kuolee. Rintarōn isoisä piti Kirjakauppa Natsuki- nimistä antikvariaattia, jonka hyllyissä komeilee kasoittain kirjoja. Alakuloisen ja koulusta lintsaavan pojan elämä muuttuu kertaheitolla, kun antikvariaattiin ilmestyy puhuva kissa. Suorasanainen kissa pyytää kirjoja rakastavan Rintarōn apua labyrinttien selvittämisessä ja pulaan joutuneiden kirjojen pelastamisessa.
3. Elä kuin kissa
Stéphane Garnierin Elä kuin kissa antaa lukijalle kissan näkökulman elämään. Kissa nauttii elämästä eikä stressaa tai murehdi turhia. Kirja opettaa kissojen tavasta elää ja muuttaa lukijan omaa suhtautumista elämään.
(Kuva: www.adlibris.com)
Loppusanat
Toivotan hyvää kansainvälistä kissanpäivää kaikille kissoille ja heidän palvelusväelleen!
Haluatko löytää oman elämäsi tarkoituksen? Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain on Héctor Garcian ja Francesc Miralleksen kirjoittama ja suursuosion saavuttanut filosofinen opaskirja. Tämän 178- sivuisen elämäntapaoppaan sivuilla lukijaa autetaan löytämään ikigai eli oman elämän tarkoitus ja syy, joka saa ihmisen nousemaan aamulla sängystä ylös. Kirjassa myös annetaan konkreettisia neuvoja, kuinka lukija voi parantaa omaa elämäänsä ja saavuttaa sen myötä pitkän, onnellisen ja merkityksellisen elämän.
Esittely
Mikä on tämä mystinen sana ikigai? Garcia ja Miralles kertovat sanan olevan japanilainen käsite, jonka kirjoittajien mukaan voi karkeasti kääntää tekemisen iloksi. Se on sukua logoterapialle, jonka perustana on elämän tarkoituksen löytäminen. Ikigai käsitteenä vie elämän tarkoituksen ajatusta kuitenkin syvemmälle.
Kirjan pääosaan nousee Okinawan saari, jolla asuu eniten pitkäikäisiä ihmisiä maailmassa. Garcia ja Miralles matkustavat Japaniin Okinawan saarelle Ogimin kylään, jossa he tutustuvat paikalliseen elämään ja kulttuuriin sekä saaren iäkkäisiin asukkaisiin. Kylän yhteisö on tiivis ja Ogimilla on tavallista kuulua kerhoon, moaihin, jonka tavoite on toimia suvun tai perheen tavoin. Jos yksi moain jäsenistä kohtaa vastoinkäymisiä elämässään, muut moain jäsenet tulevat apuun eikä kukaan jää ongelmiensa kanssa yksin. Haastatteluissa Ogimin kylän asukkaat kertovat omia arvioitaan pitkän elämänsä syistä ja paljastavat omat ikigainsa.
Mutta mistä japanilaisten pitkäikäisyys johtuu? Kirjoittajat esittelevät vastaukseksi muun muassa stressin hallintaa, Okinawalaista ruokavaliota ja kevyttä liikuntaa. Kirjasta saa konkreettisia ohjeita, kuinka omaan ruokavalioon voi ottaa vaikutteita Okinawan terveellisestä ja paljon vihanneksia sisältävästä ruokavaliosta, sekä neuvoja kevyen liikunnan harrastamiseen, jotta keho pysyy päivän mittaan tasaisessa liikkeessä. Kirjan kuvitusten avulla uutena liikuntamuotona voi kokeilla vaikka taijia, radio taisoa tai qigongia.
"Pitkän iän salaisuus on mennä aikaisin nukkumaan, herätä varhain ja tehdä kävelylenkki. Elää rauhassa ja riemuita. Säilyttää hyvät välit ystäviin. Kevät, kesä, syksy, talvi... Vuodenajoista pitää nauttia täysin rinnoin."
-Ogimin kylän asukas
Oma arvio
Tässä on opaskirja täynnä täyttä asiaa! Äärimmäisen hyvin ja selkeästi kirjoitettu kirja moniulotteisesta aiheesta. Kappaleet on tiivistetty hyvin sisältämään vain olennaisin tieto, kuitenkaan jättämättä mitään elintärkeää pois. Kirjan kieli on sujuvaa ja lukiessa pääsee helposti flow- tilaan. Teksti vei minut mukanaan enkä edes huomannut ajan kulumista. En yhtään ihmettele, että kirjasta on tullut julkaisunsa myötä kansainvälinen ilmiö.
Iäkkäiden ihmisten haastattelut toivat uusia näkökulmia elämään. Optimismi ja pienet ilon aiheet vaikuttivat olevan heillä päällimmäisinä mielessä. Jos tavoitteena on mahdollisimman pitkä elämä, sen saavuttamiseen ei tarvita mitään erityisiä vippaskonsteja. Kunhan ruokavalio on ravitseva, päivän mittaan tulee liikuskeltua ja, jos tämän lisäksi viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten seurassa, on pitkän elämän salaisuus selvitetty.
Minun ikigaini
Olet luultavasti törmännyt jossain termiin ikigai ja nähnyt siitä kertovan pallo- kuvion. Sen mukaan ikigai on se, mitä rakastat, mitä maailmassa tarvitaan, millä voit ansaita palkkasi ja missä olet hyvä. Kuvio on minulle tuttu, mutta kyseenalaistan vahvasti sen, että ikigain pitäisi tuoda ihmiselle rahaa.
Oma ikigaini koostuu arjen pienistä iloista kuten aamukahvista, kävelylenkeistä luonnossa, kissan kanssa leikkimisestä, kirjojen lukemisesta sekä nykyään blogin kirjoittamisesta. Mikään näistä ei tuo itselleni rahaa, mutta antaa joka aamu syyn nousta sängystä ylös ja yrittää nauttia uudesta päivästä täysin rinnoin. Näiden aktiviteettien pariin pääsyä oikein odottaa pitkän työpäivän jälkeen.
Loppusanat
Ikigai: pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain on mukaansa tempaava opaskirja. Se on mielestäni ansainnut menestyskirjan maineensa.
