Kissat ja kirjat sopivat yhteen. Tiedät varmasti sen tunteen, kun nostat kirjan esille lukuhetkeä varten, poistut hetkeksi paikalta ja takaisin palattuasi huomaat kissan käyttävän kirjaa tyynynään. Tai jätät kirjan huolimattomasti näkyville kirjahyllyyn ja huomaat sen kulmia koristavat hampaan jäljet. Tai kirjoitat blogia, jolloin kissa päättää olla avuksi ja hyppää näppäimistön päälle.
Otin kissat ja kirjat puheeksi, koska tänään vietetään kansainvälistä kissanpäivää. Teemapäivää vietetään joka vuosi 8. elokuuta ja päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota kissojen hyvinvointiin ja lisätä tietoisuutta kodittomista kissoista. Kansainvälinen eläinten hyvinvointia edistävä järjestö International Fund for Animal Welfare eli lyhyemmin IFAW järjesti ensimmäisen kansainvälisen kissanpäivän vuonna 2002.
Kolme kirjaa kissojen ystäville
Teemapäivän kunniaksi olen listannut kolme kirjaa kissojen ystäville. Näiden kirjojen keskeisenä hahmona on kissa. Nappaa siis kehräävä lukukaveri kainaloon ja vietä teemapäivä yhdessä kissan kanssa kirjaa lukien.
1. Kissavieras
Takashi Hiraiden Kissavieras kertoo kolmikymppisestä tokiolaispariskunnasta, jonka pihapiiriin astelee kaunis valkoinen kissa. Harmaaseen ja tasapaksuun arkeen ilmaantunut vieras tuo mukanaan uudenlaisia värejä elämään. Kissasta tulee pariskunnalle odotettu vieras ja sen touhuja seurataan antaumuksella sekä sen kujeet kirjataan ylös muistiinpanoihin. Kunnes eräänä päivänä vieras ei tulekaan...
2. Kissa joka suojeli kirjoja
Sōsuke Natsukawan Kissa joka suojeli kirjoja kertoo Rintarō Natsuki- nimisestä pojasta, jonka isoisä yllättäen kuolee. Rintarōn isoisä piti Kirjakauppa Natsuki- nimistä antikvariaattia, jonka hyllyissä komeilee kasoittain kirjoja. Alakuloisen ja koulusta lintsaavan pojan elämä muuttuu kertaheitolla, kun antikvariaattiin ilmestyy puhuva kissa. Suorasanainen kissa pyytää kirjoja rakastavan Rintarōn apua labyrinttien selvittämisessä ja pulaan joutuneiden kirjojen pelastamisessa.
3. Elä kuin kissa
Stéphane Garnierin Elä kuin kissa antaa lukijalle kissan näkökulman elämään. Kissa nauttii elämästä eikä stressaa tai murehdi turhia. Kirja opettaa kissojen tavasta elää ja muuttaa lukijan omaa suhtautumista elämään.
(Kuva: www.adlibris.com) |
Loppusanat
Toivotan hyvää kansainvälistä kissanpäivää kaikille kissoille ja heidän palvelusväelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti