Meitä lukijoita on maailmassa monenlaisia. Yksi lukee mieluummin tarinat kirjasta käsin sivuja käännellen ja toinen mieluummin kuuntelee niitä äänikirjan muodossa toisen ihmisen lukemana.
Onko äänikirjalla ja perinteisellä kirjalla sitten jotain eroa? Ajattelin tässä julkaisussa vertailla näitä kahta. Käydään läpi sekä äänikirjan että perinteisen kirjan hyvät ja huonot puolet. Julkaisun lopussa paljastan kumman lukutavan itse valitsen.
Ajattelen ja pohdin paljon asioita, joten tässä julkaisussa haluaisin tuoda esiin omien pohdiskelujeni tuloksia. Teksti on kirjoitettu hyvässä hengessä pieni pilke silmäkulmassa eikä tarkoituksena ole arvottaa toista lukutapaa paremmaksi kuin toista. Kirjojen ystävät saavat valita itselleen mieluisimman lukutavan.
Äänikirja
+ Äänikirja on helposti saatavilla ja sitä voi kuunnella missä ja milloin vain. Kuuntelu onnistuu helposti autonratissa, töitä tehdessä tai vaikka mustikkametsässä marjoja poimiessa. Kirjan voi laittaa kuulumaan taustalle työnteon oheen.
+ Oiva apu heille, joilla on jonkinlainen este kirjojen lukemiselle. Voin kuvitella, että kirja jätetään helposti avaamatta ja lukematta, jos lukeminen ei onnistu luonnostaan vaan aiheuttaa suuria ponnisteluja. Kirjasta ei yksinkertaisesti pysty nauttimaan.
- Äänikirjan lukijan ääni ei välttämättä miellytä kuuntelijaa. Syystä tai toisesta kemia lukijan ja kuuntelijan välillä ei kohtaa ja tämän vuoksi kirja voi jäädä kokonaan kuuntelematta.
- Lukutahti voi olla kuuntelijalle liian nopea tai liian hidas. Liian nopean tahdin takia kirjaan ei pääse uppoutumaan tai liian hitaan tahdin vuoksi kirja alkaa tuntua pitkästyttävälle.
- Kuuntelu vaatii erillisen sovelluksen, tilauksen tai tilin. Ajan mittaan eri palveluihin tarvittavia sovelluksia ja tilejä alkaa kertyä uskomattoman paljon eikä kaikkien tilausten perässä enää pysy. Useamman eri tilauksen käyttö on myös rahassa mitattuna arvokasta.
- Kirjailijat ja kustantamot eivät välttämättä saa yhtä hyvää korvausta äänikirjasta kuin perinteisestä kirjasta.
Kirja
+ Omaa mielikuvitustaan käyttämällä tarinoiden maailmaan pääsee paremmin sisälle. Lukijan mielikuvitus kehittyy ja puhkeaa kukkaansa, ja lukija oppii hahmottamaan asioita eri näkökulmista lukemisen myötä.
+ Lukutahdin voi määrittää itse. Kirjan voi halutessaan ahmaista nopeasti läpi alusta loppuun tai siitä voi nautiskella ja lukea hitaasti kappale kerrallaan.
+ Lukeminen ei välttämättä tarvitse rahallista panostusta. Kirjoja voi lukea ilmaiseksi lainaamalla niitä kirjastosta. Kirjastokortin voi hankkia ilman maksua ja niitä voi hankkia useammasta eri kirjastosta. Itselläni esimerkiksi on kirjastokortti asuinpaikkakuntani sekä työpaikkakuntani kirjastoihin.
+ Lukutaito ja luetun ymmärtäminen pääsevät kehittymään ja sanavarasto karttuu uusien sanojen lukemisen myötä. Harjoittelu tekee mestarin.
+ Kirjojen kansikuvat ovat taidetta, joten kirjoja laittaa mielellään esille kirjahyllyyn.
- Kirjastosta ei välttämättä löydy juuri sitä kirjaa, jonka haluaisi lukea. Tai se on jo lainassa jollain toisella, jolloin kirjaa joutuu jonottamaan.
- Jos kirjan haluaa hankkia omaksi, kustannukset saattavat nousta yllättävän suureksi. Kirjakaupoissa asiakas voi käyttää hankintoihinsa helposti useamman kympin.
Loppusanat
Tällaisia olen pohdiskellut viime aikoina. Itse tulen aina valitsemaan perinteisen kirjan äänikirjan sijaan. Pidän siitä tunteesta, kun voin pitää kirjaa kädessäni, käännellä sen sivuja ja kuunnella sivujen rapinaa. Voin myös lukea kirjaa rauhassa omaan tahtiin ja tekstin viemänä pääsen kunnolla uppoutumaan tarinoiden maailmaan. Kirjat ovat pakopaikka arjen kiireistä.
Luen kirjoja ennen nukkumaanmenoa, joten äänikirjaa kuunnellessa todennäköisesti nukahtaisin kesken kaiken ja aamulla olisin unohtanut, mitä on tapahtunut. Joutuisin siis seuraavana iltana aloittamaan kirjan kuuntelun uudelleen, jolloin todennäköisesti nukahtaisin uudelleen kesken kuuntelun ja sama oravanpyörä jatkuisi illasta toiseen. En myöskään kaipaa yhtään uutta sovellusta, tilausta tai tiliä itselleni.
Koen äänikirjat samalla tavalla kuin urheilun katselun televisiosta; miksi katsoa toisen suoritusta, kun voin tehdä itse? Eli miksi kuuntelisin äänikirjaa, kun silmäni vielä toimivat ja pystyn lukemaan itse? Tilanne voi toki muuttua tulevaisuudessa, kun ikää tulee lisää ja näkö alkaa heikentyä. Olisin valmis harkitsemaan äänikirjojen kuuntelua, jos en enää itse pystyisi lukemaan.
Kerro kommenteissa, kulutatko kirjoja mieluummin lukemalla vai äänikirjoja kuuntelemalla.